torstai 30. lokakuuta 2014

Pankkien omistelua ja muistelua ajasta jolloin minäkin sain

Uskokaa tai älkää, minäkin olen joskus seurustellut. Joo-o. Siitä on toki muutama vuosi aikaa, kun tutustuin perkeleen kauniiseen parikymppiseen naiseen, joka oli vielä kaiken lisäksi varakkaasta suvusta. Ja nyt ei puhuta mistään keskiluokkaisesta Audin omistelusta, vaan puhutaan Eurooppalaisten pankkien omistelusta. Varakkuudella ei ollut itselleni mitään merkitystä, minä halusin vain hillua alasti kauniin nuoren naisen kanssa, joka ei ole päästään ihan talikko. Jälkimmäinen tosin voidaan sulkea tässäkin tapauksessa pois ihan pelkästään sillä, että kukaan järkimielinen ihminen ei anna meikäläiselle kuin korkeintaan kerran.

Anywho. Jossain tilanteissa varakkuus tuli keskusteluihin, kun hän joutui edustamaan sukuaan ties missä kermaperseiden kemuissa. Samalla hän teki minulle selväksi, että varakkuus johtuu perkeleellisestä määrästä työntekoa. Ja minä poika nielin syötin. Nielin sen niin hyvin, että vasta pari päivää sitten ymmärsin olleeni tyhmä.

Parin pankin omistaminen ei ole työtä. Parin pankin omistaminen on puhelinsoitto meklarille sanoilla "tee lisää rahaa". Minä en väitä, etteikö rahan tekemiseen täydy osata jotain, ymmärtää talouden rakennetta ja sen sellaista. Paperisotaa. Mutta ei kukaan tule sanomaan, kun minä täytän Kelan kuponkia, että teetpäs sinä ihan vitusti töitä. Jokainen aivotoiminnalla varustettu ihminen osaa soittaa puhelimella ja sanoa "äiti, anna rahaa!"

Puhuisin paskaa, jos alkaisin sanomaan, etten pidä kirjoittamista oikeana työnä. Tähän kuluu aikaa enemmän kuin 40 tuntia viikossa. Mutta en myöskään ala väittämään, että minä teen perkeleesti töitä ja ansaitsen sen takia hillittömät määrät paalua. En nimittäin ansaitse. Minä käsitän perkeleellisenä työntekona sen, kun 14 tuntia lapioi henkensä uhalla katolta lunta 30 asteen pakkasessa, jonka jälkeen illalla jaksaa kietaista yhden bissen huiviin ja nukahtaa sänkyyn. Sellainen ihminen joka tekee perkeleesti töitä, ei istu jahdilla vetelemässä kuivaa Martinia huiviin, se vittu nukkuu väsymystä pois.

Tokihan on olemassa perusteltuna, että koviin palkkoihin kuuluu myös kova vastuu. Se on totta. Siksipä haluankin nähdä, että kun hommat menee pankeissa munilleen, niin se vastuu kannetaan, eikä juosta salkut seteleitä pullollaan viettelemään eläkepäiviä jossain kaasufirman hallituksessa.

Mutta! Jos joku näkee minut nyt kommunistista vallankumousta ajavana agitaattorina, minä kieltäydyn kunniasta. Olen toki vasemmalla, kuten kullinikin lahkeessa, mutta minun puolestani rikkaat saavat ainakin toistaiseksi olla rauhassa jahdeissaan ilman luotisateen pelkoa. En vain halua nähdä yhtään Pepsodent -hymyä sanomassa, että tämä maailma on kaikkia kohtaan reilu, kun se ei sitä todellakaan ole.