torstai 18. joulukuuta 2014

Joudun päivittäin selittelemään juomattomuuttani

Varmasti useampikin ystävistäni yskäisi lukiessaan otsikon. Minua ei nimittäin tunneta varsinaisesti raittiusseuralaisena. Mutta kuten aina, pyrin totuuteen. Minä nimittäin en juo kahvia. Lopetin kahvin juomisen jo niin kauan sitten, etten edes muista milloin sen lopetin. Syynä on se, että kun juon tilkankin kahvia, alkaa sydämeni sykkiä hälyttävästi, päätäni särkeä ja henkeäni ahdistaa. Kofeiini ei sovi minulle.

Tämä ei suomalaiseen kulttuuriin sovi. Oikea suomalainen juo joka päivä vähintään pari kuppia kahvia. Kun tutustun uuteen ihmiseen, on hänelle luonnollista tarjota minulle kahvia. Tässä vaiheessa olen selityksen velkaa: Minä en juo kahvia. Ikinä. Ja sitten kerron jo edellä mainitsemani oireet, jotka kofeiinista saan. Mutta ihmisen muisti on valikoiva. Minut jo vuosia tunteneet ihmiset kyselevät yhä, että maistuisiko minulle kuppi kahvia. "Ei maistu, kiitos, muistathan etten juo kahvia." Ja näillä sanoilla asia on pesty pois.

Siksi minua hämmentääkin, kun ihmisillä on tapana antaa lausuntoja, joissa he kokevat ulkopuolisten painostavan alkoholin käyttöön. Meidän kulttuurissamme käytetään alkoholia. Minun kokemukseni mukaan valtion parhaimmista yrityksistä huolimatta sabotoida kulinarismia jatkuvasti yhä sivistyneemmin. Onko tämä sukupolvikysymys koska en koe koskaan myöskään joutuneeni ylitsepääsemättömän painostuksen alaiseksi, jos olen illan vietossa ollut juomatta? Toki minulta on kysytty, että olenko vesilinjalla, mutta ei kukaan ole vaatimalla vaatinut juomaan.

 Vaikka joudunkin päivittäin kieltäytymään kahvista ja selittelemään tekemisiäni teen sen siksi, että on minun vastuullani olla juomatta kahvia. Jos juon kahvia, tulee minulle paha olo ja voin syyttää siitä vain itseäni. Mutta ei minua ole kahviakaan vaadittu juomaan. Tarjottu vain.

Joku hihkuu nyt, että alkoholiriippuvaisuus on ihan eri asia kuin kofeiiniriippuvuus. Hän on oikeassa, mutta se ei liity asiaan. Minä nimittäin puhun siitä onko tarjoaminen painostusta. Onhan se. Jokaiseen kulttuuriin kuuluu tarjoaminen. Menet minne tahansa päin maailmaa, niin sinulle tarjotaan kyläillessäsi jotain. Se on tapa osoittaa yhteenkuuluvuutta. Se on lajityypillistä. Useimmissa kulttuureissa tarjotaan ruokaa. Sitä tarjotaan, koska sitä on hankala saada. Länsimaissa tarjotaan alkoholia, koska sitä on hankala saada. Ruoasta meillä ei ole pulaa. Suomessa erityisesti tarjotaan kahvia, koska siitä on aikanaan ollut pulaa. Traumat urautuvat syvälle sukupolviin.

Jos alkoholia olisi tarjolla yllin kyllin, ei tätä tarjoamisen kulttuuria varmaan olisi, mutta oletetaan nyt, että alkoholin ylitarjonta ei olisi hyväksi meille. Niinpä meille jää käteen vain yksi vaihtoehto. Meidän pitää välillä osata sanoa ei kiitos, ja kestää se kirpaisu, kun yhteenkuuluvuuden tunteeseen tulee pieni särö.