lauantai 31. tammikuuta 2015

Muistin virkistyksestä mielen pahoitukseen

Seisoin metrovaunussa jossain Kulosaaren ja Kalasataman välissä. Vaunun kaiuttimet naksahtivat ja kuljettaja kuulutti "muistattehan, että metrovaunuissa kaupustelu on kielletty". Minä en muistanut. Unohdukseni oli sitä luokkaa, että nyt kun minua muistutettiin siitä, minua alkoi mietityttää, että miksi kaupustelu metrossa on kielletty.

Aloin miettiä, milloin olen nähnyt kenenkään kaupustelemassa yleensäkään metrossa. Mieleen tuli tasan kaksi kertaa: Se kun jotkut ulkomaalaiset tyypit soittivat metrovaunussa jazzia ja se kun ihan jonkin kahvifirman nuoret tytöt myivät matkustajille repusta kuumaa kahvia. Pari kertaa olen kohdannut erään naisen, joka on kysynyt olisiko minulla jotain kolikkoa heittää.

Lissabonissa kerjääjiä näki enemmänkin metrossa, mutta kaupustelijoita ei. He viihtyivät kadulla varmaankin metroissa olevan valvonnan ja metron maksullisuuden takia. Lissabonissa metroon nimittäin ei kovinkaan helposti pääse maksamatta.

Toki ymmärrän, että kaupusteluun liittyy helposti ikäviä lieveilmiöitä. Jo pelkkä kaupustelu on sanana negatiivinen. Mieleen tulevat pölynimurikauppiaat, vesilasia pyytävät varkaat ja taskuvarkaat. Mutta miksi metrossa ja junissa ei voisi olla sellaista toimintaa, joka olisi rakennettu turvalliseksi ja matkustajia piristäväksi?

Jos metrovaunussa soittaa jazz-yhtye, ei se voi olla kovinkaan väärin. Tai jos joku underground-taiteilija myisi teoksiaan. Tai joku villasukkia.

Keksin kaksi huonoa syytä miksi metroissa on kaupustelu kielletty kokonaan. 1. Minibisnes ärsyttää verottajaa jostain syystä julkisuudessa huomattavasti enemmän kuin ammattimainen veroparatiisiin miljoonien siirtely. 2. On olemassa ihmisiä jotka eivät ole opetelleet normaalia kanssakäymistä, jolloin he uskaltaisivat vastata tuntemattomaan numeroon, eivätkä pelkäisi siellä olevan puhelinmyyjän.

Jälkimmäinen ryhmä painanee vaa'assa enemmän. Heillä on rahan valtaa ja he päättävät, etteivät matkusta metrolla, jos he joutuvat sanomaan päivän aikana kerrankin jollekin "kiitos ei". Minä kutsun heitä syrjäytyneiksi. Niitä jotka koittavat pärjätä yhteiskunnassa minibisneksellä kutsun todellisiksi yrittäjiksi.