keskiviikko 14. tammikuuta 2015

On aloitettava rakentaminen

Yritin välttää tätä. En halunnut kirjoittaa tästä sen enempää kuin kirjoitin, sillä olen sitä mieltä, ettei minulla ole sellaista suhdetta Charlie Hebdoon, että se oikeuttaisi sen syvemmin kommentoimaan asiaa kuin olen tähän mennessä kommentoinut.

Tämä päivä kuitenkin muutti tilannetta. Perussuomalaiset nuoret provosoivat minut. Heidän nuorille islam-aiheinen pilapiirroskilpailunsa nimittäin on mainio esimerkki siitä mitä ääriliikkeissä toivotaankin tapahtuvan väkivallan seurauksena. Halutaan vastakkainasettelua eri kansanryhmien välille. Mielestäni se on oksettavaa.

Olen seurannut salaa hieman ristiriitaisin tuntein tätä liikehdintää, jossa vähän jokainen piirtäjä on solidaarisuuden ja sananvapauden nimissä tehneet pilapiirroksia Pariisin tragediaan liittyen. Mielestäni niissä on lähes järjestelmällisesti ollut yksi ongelma: Niissä ei varsinaisesti kommentoida itse ongelmaa, vaan lähinnä halutaan vain näyttää, että tämä väkivallanteko oli väärin.

Olihan se väärin. Silti pitäisi voida pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, että onko yhteisössämme jokin vika, kun useampi ihminen ryhtyy silmittömään väkivaltaan toisia kohtaan. Se, että me olemme antaneet tällaiselle väkivallalle oman nimen, terrorismi, ei auta asian käsittelyä mitenkään. Pariisin iskujen tekijät muistuttavat minua laajalti eräästä toisesta pelätystä ihmisryhmästä. Ihmisryhmästä joka internetissä ruokkii toistensa sairasta maailmankuvaa, rohkaisevat väkivaltaan toisia kohtaan, lietsovat vihaa. Tämä ryhmä on kouluampujat.

Alviina Alametsä on meillä Suomessa ensimmäinen joka uskalsi käsitellä kouluampumisia rakentavasti. On erittäin sokeaa kuvitella, että nämä ihmiset eivät olisi myös ympäristönsä kasvattamia. Lähinnä siten, ettei yhteisöön ole päästetty samalla tavalla mukaan, kuin ihmisen sosiaalinen hyvinvointi vaatisi. Väkivaltaisen teon päätteeksi on todella helppoa todeta tekijän olleen paha ja jättää asia sikseen.

Charlie Hebdo nauraa ymmärrykseni mukaan hieman valikoiden vähän kaikelle. Ja niin toki saa tehdä. Minun kysymykseni on: Mitä sen jälkeen tehdään, kun on naurettu? Rakennetaanko tällä nauramisella yhtään mitään? Jos joku piirtää pilapiirroksen siitä, että me kaikki olemme vastuussa yhteiskuntamme eriarvoisuudesta ja siitä miten kehtaamme osoittaa sormella toisia, mutta emme uskalla koskaan katsoa peiliin itseämme, on hän sillä merkillä voittaja.

Sillä välin minä fanitan erästä ystävääni. Hän asuu kaupungissa ja tuntee naapurinsa, viettää heidän kanssaan aikaa ja rakentaa siten yhteisöä, yli etnisten ja sosiaaliluokkien rajojen. Hän piirtää tulevaisuuteen toivoa, eikä tarvitse siihen edes kynää.