torstai 26. helmikuuta 2015

Ihmiskunnan immuunikato

Ylen suunnitelmissa kiiltää melkoinen urakka. Nimittäin koko Koraanin ääneen lukeminen. Kunnioitettava projekti sinänsä jo laajuutensa puolesta. Ja mikseipä myös ainutlaatuisuuden, sillä tiedossa ei ole toista vastaavaan urakkaan ryhtynyttä.

Kuten arvata saattaa on tämä saanut osan suomalaisista nousemaan varpailleen huutaakseen yleisön ylitse mielipiteensä. Ehkä kuuluvimmin kansanedustaja Maria Tolppanen, joka huolestui Ylen projektista ISIS-järjestön värväysmetodina. Ja syytä huolestumisen aiheeseen onkin. Nimittäin Maria Tolppasesta ja hänen kaltaisistaan.

Tällä en tarkoita nyt Islam-vastaisuutta, tai maahanmuuttokriittisyyttä (jotka kummatkin ovat mielenkiintoisesti siivottuja termejä vieraan pelolle). Tarkoitan sitä, että jos ihminen arvelee muiden olevan niin alttiita ulkoisille vaikuttajille, että olettaa jonkin teoksen ajavan ihmisen väkivallantekoihin, on syytä epäillä hänen kykyään vastustaa ulkoisia vaikuttajia.

Ihminen tuntee itsensä. Jos siis kokee pelkoa siitä, miten esimerkiksi väkivaltaviihde vaikuttaa itseensä, on loogista myös pyrkiä estämään sille altistumista. Ihmiset ovat kovin kaltaisia. Jos taas itse kokee olevansa näiden vaikutusten yläpuolella, mutta olettaa muiden olevan herkkiä tällaiselle, on syytä epäillä, että hän pitää muita itseään tyhmempinä

Oli kuinka vaan, on minun ainakin henkilökohtaisesti hankala pitää ihmistä kyvykkäänä päättämään asioista, jos hän suojelee itseään ulkopuolisilta tekijöiltä vedoten alttiuteen uskoa kaikenlaista, tai jos hän suojelee muita koska arvelee heidät liian alttiiksi vaikutuksille.

Ja tämä ilmankin sitä faktaa, että Koraanin lukeminen on yhtä pitkälle ISIS-järjestöön värväämistä, kuin Aku Ankan lukeminen Mikki Hiireksi muuttamista.