torstai 12. maaliskuuta 2015

Taikatemppu

Yksi tapa tunnistaa itsevaltias on se arvaillaanko mediassa hänen terveydentilaansa. Ja kun itsevaltiaan terveydentilaa arvaillaan, ei oikeastaan arvailla hänen terveydentilaansa, vaan pohditaan meneekö valtiolla hyvin.

Itsevaltius on jonkinlainen käänteinen versio demokratiasta. Demokratiassa ihanteellisesti päättäjät tarkkailevat miten yhteiskunta voi ja reagoivat sen mukaan. Itsevaltiudessa yhteiskunta tarkkailee miten päättäjä voi ja reagoi sen mukaan.

Toki erojakin on. Itsevaltias ilmoittaa aina voivansa hyvin, joten yhteiskuntakin voi aina hyvin. Demokratiassa taas yhteiskunta voi aina huonosti ja sitä myötä päättäjätkin ovat aina tehneet virheitä. Paperilla itsevaltiaan hallitsemassa yhteiskunnassa ollaan optimistisempia ja kun systeemiin tulee häiriö on se helppo siivota poistamalla häiritsevä tekijä - kansalainen.

Ei olekaan mikään ihme, että itsevaltiaat saavat kansansuosion. Kokonaiskuvaa on nimittäin erittäin vaikea hahmottaa, kun sen edessä on iloisesti hymyilevä viiksiniekka jolla menee oikein mainiosti.

Demokratian olemukseen kuuluu ikuinen tihkusateinen marraskuu ja ihmisen taipumuksiin kuuluu tapa etsiä onnea kaikkialta muualta kuin sen todellisesta lähteestä - itsestä. Seurauksena on oiva maaperä jolla populismi voi kasvaa. Populisti onkin taikuri, joka vetää verhoa ikävien tosiasioiden eteen. Jos populisti onnistuu, on tuloksena ihmeellinen temppu täynnä kimallusta ja glooriaa.

Historiallisesti itsevaltiudessa tulee mieleen ainoastaan yksi tapaus, jossa taikuri on tehnyt katoamistempun. Hän oli Napoleon. Kun taikuri tekee katoamistempun ihmiset taputtavat, hänen tullessa takaisin näkyviin jostain odottamattomasta paikasta. Mutta taikurin paluu on sekin aina jonkinlainen antikliimaksi.

Jos yleisö olisi fiksu, lähtisi se pois katsomosta silloin, kun taikuri on kadonnut, niin magia säilyisi. Tämä tietenkin olettaen, ettei uloskäyntiä ole suljettu.