torstai 6. elokuuta 2015

Leikkauslista

Siitä ei ole kauhean kauan. Istuin Lissabonilaisen pubin tiskillä, kun baarimikko kysyi mistä olen kotoisin. Kuultuaan minun olevan suomalainen, hän sanoi ettei tiedä suomesta paljoa, mutta oli kuullut, että Suomessa on hyvä koulutus.

En ole anarkistina sellainen ihminen, joka kokisi erityisesti ylpeyttä suomalaisuudesta. Minulle valtio on pelkkä sopimusjärjestelmä. Maksan verotuksella jäsenmaksua, ja sillä saan sellaisia jäsenetuja, kuten terveydenhuolto, poliisi ja tieverkosto. Mutta suomalainen koulutus on ollut sellainen, jota olen kumminkin voinut kokea iloa. Itse en ole onnistunut hyödyntämään toimivaa koulutusjärjestelmäämme, mutta olen ollut erittäin iloinen, että ystäväni ovat voineet niin tehdä.

Ja sitten ne huonot uutiset. Jos hallituksen poliittiset tavoitteet menevät läpi, tämä ilon aihe voi olla mennyttä.

Nyt kun yliopistoihin suunnitellaan leikkauksia, jotka ilmeisestikin ovat jonkin pakon sanelemia, (en tiedä mikä se pakko on, mutta näin hallituksen Tupu, Hupu ja Lupu kertovat asioiden laidan olevan,) huomautan seuraavista seikoista.

-Tasa-arvo Suomessa heikkenee syntyperän takia. Mm. Kokoomus on käyttänyt vetoköytenään oikeistolaiselle politiikalle, että köyhemmistäkin oloista voi nousta, koska kuka tahansa voi päästä yliopistoon. Kokoomus on nyt itse mukana katkaisemassa tätä köyttä.

-Sukupuolinen tasa-arvo heikkenee. Iso-Britannia leikkasi yliopistojen rahoituksesta. Seurauksena on ollut merkittävä kasvu opiskelevien naisten prostituutiossa brittiläisillä seuranhaku palveluilla. Seuranhaku palstat toki kutsuvat sitä joksikin muuksi kuin prostituutioksi, mutta kun seksistä maksetaan rahaa, on se oikeassa maailmassa prostituutiota.

Huomautan, etten vastusta prostituutiota. Vastustan maailmaa, jossa prostituutio muuttuu vaihtoehdoista parhaaksi.

-Suomi ei ole teollisuusmaa. Suomi on teknologiamaa. Koulutuksesta leikkaaminen on varma tapa heikentää kansainvälistä liikevaihtoa ja BKT:tä. Pikkuporvaristo järsii tällä omia jalkojaan poikki.

-Eniten koulutuksen leikkauksista runkkumateriaalia istelleen saanut kansanedustaja on myös näyttänyt kansalle heikoimpia suorituksia yhteiskunnallisessa ymmärryksessä. Tämä siis sillä edellytyksellä, ettei hän ole niin ovela, että pyrkisi hämärtämään ihmisten ymmärrystä lainsäädännöstä. Populisteillehan ei ole mitenkään vierasta pyrkiä hämärtämään ihmisten ymmärrystä yhteiskunnasta. Esimerkiksi koulutuksen tasosta leikkaamalla.

Noh, onneksi sentään populistisella puolella on jaksettu melskata sotaveteraanien hoidon rahoittamisen tärkeydestä. Täällä sille on paljon käyttöä!