lauantai 15. elokuuta 2015

Mad Max Fury road

Tein sen lopultakin. Vähän ripulia housussa katsoin Mad Max Fury roadin, joka olikin tämän kesän odotetuin elokuva.

Fury road oli itselleni aika yllätyksettömästi pettymys. Olen ehkä saavuttanut jonkin tason käsikirjoitusten ymmärtämisessä, mutta en ehtinyt elokuvassa kauhean pitkälle, kun tajusin mistä rainassa on kyse, tai sitten se oli vain niin ilmiselvää, ettei sitä voinut missata.

Elokuvasarjan toinen osa on nimittäin melkoisessa kulttimaineessa. Nyt ilmestynyt uudelleenlämmitys on käytännössä katsoen tämän toisen osan loppupään venytetty versio. Se siis tarjoilee katsojalle kermakakun josta pohja on jätetty kokonaan pois.

Toki on myönnettävä, ettei Mad Max-kultin jo tuntevalle ihmiselle tarvitse kertoa kehystarinaa. Riittää kun pudotellaan harvinaisen pieneen osaan jätetyn päähenkilön menneisyydestä muutama omasta mielestäni aika banaali flashback, joita ei rehellisesti sanottuna ole saatu istumaan kokonaisuuteen, enkä kyllä usko että on kauheasti yritetykään.

Visuaalisesti Fury road on oikein nautittava, mutta silti maailmasta jää uupumaan se mikä todellisuudessa teki sarjan toisesta osasta kultin: Raakuus. Raakuus on todennäköisesti jätetty pois vain sen tähden, että sillä saadaan elokuvan ikärajasta pari vuotta höylättyä mikä tarkoittaa laajempaa katsojakuntaa.

Koko uudelleen lämmittelyn parasta antia olikin pääroolin päälle liimatun todellisen päähenkilön olemassa olo. Onko sekin laskelmoitua, en tiedä mutta itseäni riemastutti kerrankin nähdä isossa osassa naisrooli joka ei pyytele anteeksi kovuuttaan. Tosin sekin on tehty paremmin jo 70-luvulla Ellen Ripleyn nimellä, joten ei tästäkään pisteitä voi antaa.

Jos nyt jostain pitää ihan kehuja antaa, niin tällä kertaa oli sentään Tina Turner ymmärretty jättää pois. Olen ihan iloinen, etten alunperinkään odottanut elokuvalta muuta kuin kesäisen turistihuijaksen tasoa, sillä muutoin ränttäisin varmaan pitkin nettiä miten toivottoman surkea Fury road lopulta onkaan.