torstai 10. syyskuuta 2015

Ei mitään uutta auringon alla, sillä yhteiskunnassamme on kriisi

Säännöllisen epäsäännöllisesti yhteiskunnissa tulee teknologisen edistyksen myötä vastaan tilanne jossa työ muuttuu. Työn muuttuminen vaatii myös työn käsitteen muuttamista. Työn käsitteen muuttaminen on kumminkin yhteiskunnalle päätäntärakenteiden takia hankalaa. Syntyy voimakas sosiaalinen epätasa-arvo.

Edustuksellisessa demokraattisessa valtiossa aletaan puhua talouskriiseistä ja sen semmoisista, vaikka todellisuudessa oikeampi termi olisi yhteiskunnallinen murros. Koska ihmiset uskovat järjestelmän olevan kriisissä, he kääntyvät kannattamaan vahvoja johtajia. Sattuneesta kulttuurihistoriallisesta syystä vahvoiksi johtajiksi mielletään yli 45-vuotiaat miehet.

Yli 45-vuotiaat miehet puolestaan ovat se viimeinen linnake joka on valmis muuttamaan työn käsitettä, sillä heille se merkitsisi oman aseman muuttumista yhteiskunnallisesta peruskivestä omine ammatteineen menneen maailman jäänteeksi ja mahdollisesti uudenlaisen toiminnan omaksumista. Syntyy kuilu päätöksenteon ja yhteiskunnan välille, mikä johtaa todelliseen kriisiin. 

Kriisi synnyttää aggressioita, jotka ovat omiaan sekä kasvattamaan tuota kuilua, että sekoittamaan yhteiskunnan sisäistä sekasortoa. Meillähän merkit ovat nähtävillä, sillä poliittinen keskustelu (jos sitä keskusteluksi voi kutsua) pyörii köyhien keskinäisessä nahistelussa. Tästä esimerkkinä maahanmuuttokriittisyydeksikin kutsuttu xenofobia.

Tämä jatkuu aina sellaisiin päiviin saakka, niinkuin meillä nyt, jolloin valta paljastaa vihdoin korttinsa, ja kansa näkee mikä on se todellisen ongelman lähde. Kansa ei välttämättä havaitse mikä toiminnassa on virheellistä, mutta näkee kumminkin sen virheellisen toiminnan seuraukset.

Työnjako meillä on ongelmana. Kun se saadaan paremmin tasapainotettua, voimme jatkaa työpäivien välissä kaljan kittaamista niinkuin viljelykulttuurin historian aikana on ollut tapana tehdä.