keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Manifesti lavarunouden tallentamiseksi

Tämä oli vahinko. Alkukesästä tarkoitukseni oli kuvata itselleni runovideo ja pitää sitten ansaittu kesäloma. Toisin kävi. Oman videoni kuvaukset etenivät oletettua nopeammin ja minulle jäi lainattu kamera pariksi päiväksi tyhjänpantiksi. Mieleeni juolahti, että voisin kuvata muutaman tuntemani runoilijan myös lausumassa runoja.

Heitä kuvatessa alkoi muhia päässäni ajatuksia, ettei nämä pari lisävideota yksin riitä. Alalla jo useamman vuoden ajan käyty keskustelua, että suomalaista lavarunoutta pitäisi saada taltioitua videoille. Kolmen, tai neljän videon sarja tuntui itsestänikin jotenkin tyngältä. Niinpä suunniteltu kesälomani kaventui melkoisesti, ja vietinkin sateiset illat (joita tänä kesänä oli runsaasti) Helsingin Sarjakuvakeskuksen toimistolla leikaten videoita.

Ihan ongelmitta pilottiprojektini ei edennyt. Kaikki käyttämäni välineet olivat lainattuja. Joskus melkoisen säätämisen kautta. Myös kuvausten sijoittaminen muun arjen sekaan aiheutti omat ongelmansa, ja ajoittain kalusto oli olosuhteisiin nähtynä puutteellista. Tämä näkyy valitettavana laadun vaihteluna. Olen silti melko tyytyväinen lopputulokseen.

Eikä tämä jää tähän. Jotta talvenikin sujuisi kiireisesti, on vakaumuksellinen tehtäväni hakea ensikesälle projektiin apurahaa. Sillä apurahalla hankin käyttööni välineistön. Välineistö takaa paremman laadun ja helpommin järjestettävän kuvausaikataulun.

On kansallinen etu saada taltioitua videolle 2010-luvun suomalaista lavarunoutta mahdollisimman monipuolisesti meille, sekä tuleville sukupolville. Lavarunous on tullut Suomeen jäädäkseen, ja sillä on kauaskantoiset vaikutukset, jos vain päätämme pitää huolen siitä, ettei nämä runot katoa ihmisten ulottuvilta.

Pyydän teiltä, ystävät, pientä palvelusta! Jotta apurahan saaminen saisi mahdollisimman tukevan pohjan, on erittäin tärkeää saada videoille lisää katsojia ja näkyvyyttä. Siis katsokaan ja jakakaa näitä videoita, sekä nauttikaa niistä! Kaikki videot ovat nähtävissä Youtube kanavallani.

Kiitos kaikille projektissa mukana olleille ja siinä auttaneille. Tämä ei jää tähän!