perjantai 20. marraskuuta 2015

Kapina 3

En sano, etteikö mielenosoitukset ja mikseipä myöskin kaduilla mellakointi lähettäisi voimakasta sanomaa, ja etteikö se toisinaan olisi tarpeellistakin toimintaa. Ongelma on siinä, että sanoma jää melko suurella todennäköisyydellä epämääräiseksi, tai sitten sitä varsinkin mellakoinnin osalta on helppo vääristellä. Mellakka on sanonnan mukaisesti työttömän lakko, mutta näyttää helposti yhteisövastaiselta, ja silloin päätyy helposti mielipiteinensä paitsioon.

Tänäkin päivänä kaikkein näkyvimmät anarkistit ovat olleet niitä anarkisteja, jotka eivät ole ainakaan tunnustautuneet mellakoijiksi, mutta toki ovat joutuneet myös vaikeaan välirakoon joutuessaan puolustamaan oman sanomansa lisäksi myös mellakointia. Joskin nämä näkyvimmät anarkistit ovat myös ovelimpia, sillä he ovat ratsastaneet mellakoijien näkyvyydellä saaden itselleen näkyvän aseman. Olisi anarkismin kannalta suuri virhe kunnioittaa heitä siitä.

Ihan yhden asian ajajaksi ei kannata ryhtyä, mutta itse näkisin kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi valita jokin itselleen tärkeä asia korjattavaksi, ja tehdä siitä elämäntehtävä. Tässä mallissa on sellainen hassu alakierre, että kun riittävän pitkään tekee sitä työtä, valtiokin usein alkaa taloudellisesti tukea sitä arvaamattaan, että kyse on anarkiasta.

Tiedän myös kertoa, että tehtaat, postit, pankit ja virastot ovat pullollaan anarkisteja. He eivät vain itse tiedosta sitä, tai eivät vain mainosta sitä televisiossa itsenäisyyspäivän ympärille sidottujen mielenilmausten yhteydessä. He tekevät myyrän työtä, eikä sitä kukaan täysipäinen vastusta.