keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kapina

"Käty." Tämmöiseen itselleni tuntemattomaan termiin törmäsin hiljattain. Se kuuluu samantyyppiseen sarjaan kuin Sote ja mamukin ja tarkoittaa "kämppä tyhjänä".

Jokainen sukupolvi kehittää oman slanginsa. Pyrkimyksenä on saavutta oma tapa ilmaista asioita, sekä tietenkin eriyttää aikaisemmat sukupolvet omasta sukupolvesta. Minä itse kuulun 80-luvulla syntyneisiin kolmekymppisiin. (Kyllä, olen sitä heikoiten työllistynyttä häviäjien joukkoa.)

Alan olla sillä rajalla pitääkö 16-vuotias minua siistinä tyyppinä joka tuntee termistön, vai olenko vain teennäisen nuorekas slangisanoineni. Slangi on kapinaa, mutta kun kapina ei ole minussa koskaan kuollutkaan kuuluessani kokonaiseen sukupolveen, jolle jäi käteen ainoastaan kapina, tuntuu minusta hieman hassulta, että perästäni tulee sukupolvi jolle olenkin instituution edustaja.

Tässä valossa näyttää siltä, että kapina ei ole ainoastaan merkki muuttuvasta yhteiskunnasta, vaan se on myös ihan biologinen ilmiö. Se näyttäisi tapahtuvan aina, vaikka sen koittaisi rautaisella kasvatuksella musertaa, siihen suhtautuisi välinpitämättömästi, tai siihen koittaisi (melko todennäköisesti epäonnistuneesti) liittyä. Kapina on puberteetin ilmentymä. Joten jos teidän kotonanne ei kapinoi nuori, teillä 1. ei ole nuorta, 2. ei tunnisteta kapinaa tai 3. on debiili.

Mutta miksi minä sitten kapinallisena muutun instituutioksi? Nuorelle kaikki mikä on sitä vanhempaa, tai kokeneempaa on instituutio. Mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän ympärillä on vanhempaa ja kokeneempaa ja sitä myöten yhä vähemmän instituutioita.

Maailman vanhimman ihmisen elämässä ei ole enää instituutioita. Jos maailman vanhin ihminen ei saakaan eläkettään, on eläkettä maksava taho hänelle kapinallinen, eikä kieltävä instituutio.