tiistai 10. marraskuuta 2015

Tatuoinnit

Tatuoinnit ovat typeriä...

Minulla on jokunen musteläiskä nahassani. Osa aika hienoja, jotkut kännipäissään sutaistuja. Enkä oikeastaan tiedä miksi.

Aina kun joku ystäväni harkitsee pubin tiskillä uuden tatuoinnin ottamista, käännän radiokanavan omiin ajatuksiini. En ole koskaan ollut kauhean kiinnostunut edes omista tatuoinneistani, ja vielä vähemmän toisten. Tatuoinnit harvoin tarjoavat mitään näkemisen arvoista kenellekään, ja jos niihin sisältyy symboliarvoa, on se pelkästään tatuoinnin kantajalle itselleen merkityksellistä.

Kun kaverini halusi harjoitella tatuointien tekemistä, lähdin mielelläni harjoitusnahaksi. En ole kauhean kipuherkkä, enkä juurikaan välitä mitä muut ajattelevat nahkaani läimityistä leimoista. Toki jos joku ehdottaisi hakaristiä, katsoisin sen olevan hiukan ristiriidassa maailmankatsomukseni kanssa, ja kieltäytyisin.

En ole koskaan käsittänyt televisio-ohjelmia, joissa tehdään tatuointeja. Uskoisin, että niitä katsovat vain sellaiset ihmiset, jotka eivät ole saaneet vanhemmiltaan lupaa ottaa tatuointeja.

Olen ehkä siinäkin mielessä idiootti tatuointieni kanssa, etten oikein perusta senkään puolesta, että joku huomioi tatuointini ja kyselee niistä. Keskustelut tatuoinneista ovat sen verran tylsiä, että mieluiten jaakailen niistä vain aivan lähimmäisteni mieliharmiksi aamukahvipöydässä. "Pitäisikö tatuoida kyrpään karkkitankokierteet?"

Tatuoinnit ovat oikeastaan pelkkää rahanhukkaa. Jos Suomen laki olisi toisenlainen, ja ruumiille saisi tehdä mitä vain, olisin alunperin ottanut itseeni tatuointina marimekkokuvion. Nahastani olisi siinä tapauksessa saanut upean lampunvarjostimen. Nykyisellään nahkani kumminkin päätyy melko varmasti maatumaan saviseen maaperään Helsingin halvimmille hautapaikoille, joten kulttuurihistoriallistakaan arvoa niillä ei ole.

Erään kaverini kanssa minulla oli kilpailu siitä, kumpi ottaa tyhmemmän tatuoinnin. Vitsi nauratti meitä ehkä viikon ja sitten se jotenkin jäi. Joskin veikkaan voittaneeni tämän eräälläkin "neronleimauksella" jota esittelen melko harvakseltaan, sillä istun sen päällä.

Pyrin useimmiten paheksumaan kaikenlaista pinnallista turhamaisuutta, mutta tämä näyttäisi olevan minullekin poikkeus. Tatuoinnit ovat ihan okei. Sillä ehdolla, ettei niistä tee todellista vakavampaa juttua, tai selitä pitkin poikin esimerkiksi muutoin yhteiskuntakriittisessä taideblogissaan...