torstai 3. joulukuuta 2015

Aarne Ankka - Kansankodin pesänjakajat (vuodatusta ja arvostelu)

Hitto, tässä sitä taas mennään!

Myönnetään, olen fani. Jostain merkillisestä syystä en lapsuudessani koskaan kokenut samaistuvani mihinkään sarjakuvasankariin. Ne kaikki vaikuttivat minusta jotenkin liian onnistuneilta ja puhtailta. Riemuni olikin suuri, kun kerran vuosituhannen taitteessa käteeni sattui Charlie Christensenin Aarne Ankka. Likaisehko piirrostyyli, likaisehkot jutut ja likainen Ankka. Mistä en olisi pitänyt? Luin silloin kaikki kolme albumia maistellen tarkasti jokaisen oluenhuuruisen lauseen jota Aarne Ankka suustaan päästi. Ja sitten tuli krapula...

Krapulaa kesti peräti 15 vuotta. Aina silloin tällöin sain pieniä lievittäviä annoksia, mutta koska oma ruotsin kieleni rajoittuu suunnilleen "jag heter Peter och jag äter Eri Keeper" tyyppisiin lausahduksiin, ei krapula taittunut.

Ja sitten se oli siinä! 1.12.2015 kädessäni oli uunituore Aarne Ankka - Kansankodin pesänjakajat. Ensimmäiset Aarnet on alunperin luotu jo 80-luvulla. Niistä ajoista Aarne on kasvanut ihmisenä, mutta ei hätää niin olen minäkin!

Vanhoja albumeita vaivasi suomalaisesta näkökulmasta ensinnäkin käännösten ilmestyminen useampi vuosi alkuperäisiä myöhemmin, mutta myös aiheiden ruotsalaisuus. Vaikka Aarne onkin paras sarjakuvasankari maailmassa, valui osa Aarnen havainnoista hiekkaan pelkästään lukijan, eli minun, sivistymättömyyden takia.

Uudessa albumissa Aarne pohdiskeleekin maailmanlaajuisemmin ongelmia, vaikka yhä näkökulma onkin lähinnä Zeke's Barin ikkunasta ulospäin suuntautuva. Aarnen käsittelemät aiheet ovat kumminkin suomalaisellekin täysin tuttuja. Ehkä myös maailma on muuttunut siten, ettei ongelmat ole enää samalla tavalla paikalliselle tasolle sidottuja...

Koska Aarne on ideologinen esikuvani, en oikein osaa kritisoida sitä, onko albumissa tehdyt havainnot tarkkoja, osuvia tai oikeita. Ne yhäkin osuvat täsmällisesti kuin olympiatason ampujalta minun maalitauluuni. En pääse niiden ulkopuolelle.

Piirtotyylissä Christensenillä on tapahtunut edistystä, mikä ei yllätä, kun ottaa huomioon vierineet vuodet. Siinä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta aina välillä sain itseni kiinni ajattelemasta, että pitäisinkö kuvista enemmän, jos ne olisivat vähemmän persoonallisesti piirretty. Ehkä ansaitsen moisesta ajattelusta paikkani häpeäpaalussa Hämeentie 150:n edustalla.

Ainakin minun silmiini tuntui käännös olevan luonteva ja onnistunut, mutten em. syistä tunnekaan alkuperäistä tekstiä. Ainoa mikä itselläni pisti käännöksessä pyörän pinnan korvasta sisään oli Aarne Ankan suuhun laitettu sana "känä". Lyyrikkona tohdin epäillä, että niinkin itsetietoisen cool 70-luvun nähnyt kirjailija kuin Aarne sortuisi edes sisäisessä dialogissa käyttämään sanaa "känä". Tosin minä en ole 70-lukua nähnyt kirjailija ja käännöksen tehnyt Ville Hänninen on.

Se mikä tässä albumissa eniten harmittaa on sen ainutlaatuisuus. Tätä herkkua ei ole enää taaskaan lisää tarjolla. Onkohan minulla edessäni taas 15 vuoden krapula?

Skål kosmonauter!