maanantai 30. toukokuuta 2016

“Call it Grease!”

I


Asuntoni ovi sulkeutuu takanani ja minulla on kiire. Olen palannut ravintolapäivästä ja burleski-illasta. Perseeni on pahalla tuulella. Nyhtökaura vaatii päästä ulos. Nostan vessan kannen ja istun alas. Jossain nanosekunnissa kansi on ehtinyt takaisin kiinni ja peli on menetetty. Siivoamisessa kestää ikuisuus ja menetän sen aikana puolet vaatekaapistani.

Ehdin juuri ja juuri lennolle.

Ateenan lentokentällä minulle selviää, että sekä bussit, että junat eivät kulje. Lakko. Olen pakotettu ottamaan taksin. Taksikuski on mulkku. Hän vedättää minulta 60 euroa, vaikka päivisin taksin hinta kentältä on tasan 35 euroa. En jaksa alkaa mussuttamaan, sillä en ole nukkunut yli vuorokauteen. Pitäkööt mulkku rahansa.

Hotellissa on meneillään remotti ja minua luullaan narkomaaniksi. Minut ohjataan 30-lukulaiseen bordellihuoneeseen jonka ovessa ei ole kunnollista lukkoa. Seinän vieressä on lavuaari ja kaihtimet ikkunoissa vinksalla. Kun olen saanut kengät ja housut jalasta huoneen oveen koputetaan. Päihtynyt talkkari sanoo, että minun pitää vaihtaa huonetta. ”Jahas, no vaihdetaan sitten.” Uusi huone on kolmelle hengelle vastaremontoitu. Ovessa on miltei toimiva lukko. Sitä pitää välillä vain runkata vitusti, että sen saa auki. Huoneessa on kookas kylpyhuone. Tämä on enemmän kuin oli vaadittu.

Vedän turlupsut joiden jälkeen raahustan kaupungille katselemaan menoa. Ateenan liikenne perustuu helppoihin sääntöihin:

1. Se menee joka uskaltaa.
2. Tööttiä kuuluu käyttää runsaasti.
3. Liikenteen tahdissa pysyy, jos ajaa runsasta ylinopeutta.
4. Matka kaikkialle kestää tunnin.

Lakon takia keskusta on täynnä mellakkapoliiseja. He suhtautuvat erittäin kielteisesti yrityksiin valokuvata heitä. Poliittisen ja taloudellisen eliitin ja historiallisten rakennusten lisäksi talot ovat pikaisesti kasatun oloisia rumia hiekan värisiä betonirakennuksia. Se kirvoittaa minusta ulos runon:

Ateena
kaupunki vailla julkisivuja
aivan kuin se olisi käännetty nurinkurin

mellakkapoliisia ei saa kuvata
vartijaa ei saa kuvata
ei saa kuvata

Ateena on täynnä sisältöä



Graffittien määrä Ateenassa on ylitsevuotavaa.


Palaan hotellille ja otan kylmän suihkun. Liian kylmän. Kyrpäni katoaa ja tilalla on peukalon mittainen katkennut oksa. Remontissa oleva hotelli on halpa ja palvelutaso sen mukainen. Soitan kontaktilleni, Palomiehelle, joka kutsuu minut käymään luonaan.

Palomies asuu laitakaupungilla jyrkän laakson rinteeseen unohtuneessa kaksi huoneisessa talossa, jonka alakerta on hylätty, puutarha jäänyt vaille hoitoa ja ulkoseinän rappauksessa mutkittelee muurahaispolku. Olohuoneen ikkunat ovat yksinkertaiset ja sen nurkassa on pieni kamiina. Juomme Palomiehen ja hänen kauniin ystävän, Pelastusliivikauppiaan, kanssa kaljaa ja poltamme pilveä. Puhumme politiikasta. Ihmiset ovat turhautuneita. Vasemmistolainen hallitus ei ole tuonut muutoksia, vaan he ovat tehneet samaa politiikkaa kuin oikeistolainenkin hallitus. Vasemmistohallitus on myös yhtä korruptoitunut kuin oikeistohallituksetkin. Rahaa katoaa vuosittain miljardeja ulkomaille. Ihan niin kuin meilläkin.

Pelastusliivikauppias ajaa minut takaisin keskustaan. Syömme autossa souvlakit ja menemme baariin jonka omistaa joukko anarkisteja. Tilaamme valkoviiniä puolilitraa kolmella eurolla. Äitini 90-luvun kotiviiniharrastus on tappanut kiinnostuksen valkoviineihin, mutta tällä säällä punkku ei tulisi kysymykseen. Pelastusliivikauppias on palannut takaisin Kreikkaan oltuaan Kiinassa opiskelemassa. Valtiokapitalistinen Kiina tarjosi paremman koulutuksen.

Seuraamme liittyy joukko anarkisteja. Kaikkien suusta kuuluu yksimielinen lausunto: ”Oikeistohallitus oli korruptoitunut, joten valitsimme vasemmistohallituksen, joka on korruptoitunut.” Yksi kannattaa suoraa toimintaa, toinen reformismia. Tämä poikkeaa Suomesta, sillä Suomessa suorantoiminnan kannattajat ja reformistit eivät istu samoissa baaripöydissä.

Vedän itseni vitulliseen humalaan ja filmini katkeaa.



II


Herättyäni otan kylmän suihkun. Liian kylmän. Ainakin se herättää minut, jotta pääsen kaupungille korjaamaan olotilaani. Eksyn Akropoliin viereiseen turistihelvettiin. Aamupalaksi valikoituu litra valkkaria.

Sen vedettyäni palloilen hetken kaupungilla. Mellakkapoliiseja on nyt vähän vähemmän kuin eilen. Heitä ei saa edelleenkään kuvata. Kuvaan silti. Palaan hotellille, sillä tarvitsen turlupsut.

Illalla ADHD ja Päihdehuoltaja saapuvat hotellille. Jätkät eivät pääse aulaa pidemmälle korkkaamatta kaljapulloja. No, vittu vedetään sitten!

Seikkailemme anarkistien baariin, jossa kohtaamme Pelastusliivikauppiaan. Ihmettelen hänelle, ettei Ateenassa näy juurikaan kulkukissoja. Espanjassa ja Italiassa niitä on kaikkialla. Pelastusliivikauppias kertoo, että ennen Ateenassakin oli niitä, mutta kuulemma palestiinalaiset syövät ne nykyään nälkäänsä. Tiedä sitten...

Pelastusliivikauppias on kohtelias, iloluontoinen ja älykäs nainen. Tajuan, että teoriassa voisin ihan mielelläni nussia hänen kanssaan, mutta käytännössä olen siihen ihan liian paskassa kunnossa. Onneksi hänen täytyy lähteä kotiin. Vedämme Exarghion kautta perseet. Filmini katkeaa.


Anarkistit tienaavat rahaa viihdyttämällä ravintoloissa.


 III


Edellisillan muistiinpanoista minulle selviää, että Päihdehuoltaja kuorsaa. Minulla  itselläni ei ole asiasta havaintoja. Eilisen paidan rinnuksilla on merkkejä souvlakista. Otan kylmän suihkun. Liian kylmän. Suihku herättää kroppani, mutta pääni on yhä samea.

Päätämme lähteä Päihdehuoltajan kanssa kaupungille loivaamaan. ADHD asuu osastomme toisen taidemaalarin, Dandyn, luona. Vedämme parit bisset ja suuntaamme kohti Akropolista. Akropolikseen pääsee helposti lipulla joka maksaa 20 euroa. Lipun voi ostaa lippukioskista johon johtaa 100 metriä pitkä jono, jossa on ihan liikaa jenkkejä loukkaantumassa kaikesta.

Kipuamme Akropoliksen huipulle. Pantheon on turkkilaisten jäljiltä romuna, kuten tiedämme. Ei ollut hyvä ruutivarasto se… Mäeltä näkee hyvin kaupungin yli. Ateenaa reunustavien vuorten harjalla törröttää radiomastoja sekä tutkia.

Palaamme kaupunkiin ja vedämme souvlakit ja juomme valkoviiniä. Otamme turlupsut hotellilla. ADHD on Taekwondo-areenan kupeessa nettikahvilassa. Lähdemme sinne tapaamaan häntä. Eksymme matkalla rannan joutomaille. Kaikkialla on merkkejä laittomista leireistä.

Parin tunnin hiostavan sekoilun jälkeen löydämme perille. ADHD epäilee meidän olevan kännissä: ”JÄTKÄT!” Vakuutamme olevamme miltei selviä. Pikemminkin kärsimme rannalla toikkaroinnin takia nestehukasta.

Juotuamme oluet lähdemme ADHD:n kanssa osastomme pääteoksen maalanneen maalarin, Huilistin, kyydillä keskustaan. Huilisti jättää meidät Dandyn asunnon liepeille. Haemme apteekista särkylääkkeitä ja Voltarenia Päihdehuoltajan kihtiin.

Vedämme aukiolla bisset. Vieressä on leikkipuisto. Osa lapsista potkii palloa aukiolla. Penkit ovat harvinaisen epämukavat. ADHD bongaa puunjuurelta pelikortin. Hän sanoo ”toi on jokeri” ja nostaa kortin maasta. Se on jokeri.

Metaxourghiossa on jotkin näyttelynavajaiset. Huilistikin on löytänyt tiensä sinne. Käymme näyttelyn läpi ja juomme muovikupeista ihan kelvollista sangriaa. Näyttely ei suuremmalti meitä kolauta. Me olemme toisenlaisen taiteen rakastajia, vaikka kaupallinenkin taide on meistä ihan hyvää. Me olemme radikaaleja.

Menemme Exarghioon ja vedämme perseet. Filmini katkeaa.

IV


Heräämme Päihdehuoltaja kanssa hotellilta. Viimeinen muistiinpano edellisyöltä: Tyynyni haisee pillulta. En paheksu. Arvostan!

Kylmän (liian kylmän) suihkun jälkeen hilpaisemme Päihdehuoltajan kanssa laitakaupungille tapaamaan Palomiestä. Yllättäen matkalla aamupalaksi nautimme kiinteää ruokaa ja limut. Vittu, limut! Eksymme. Otamme taksin. Eksymme uudelleen. Löydämme perille.

Palomies polttaa hiljaisen naisen kanssa pilveä. Otan yhdet hatsit, mutten enempää. Täytyy skarpata hetki. Käymme hiljaisen naisen kanssa läheisellä vallatulla talolla. Se on kiinni. Talon pihalla pitäisi olla hevonen, mutta emme näe sitä. Näemme vain mustan lipun talon huipulla.

Jatkamme matkaa Exarghioon. Tapaamme kaksi paikallista runoilijaa. Toinen on vajaa kolmekymppinen nainen, ja toinen erikoinen Harvardissa opettanut professori. Professori pitää meistä, mutta hänen täytyy lähteä, kun olemme saaneet ekat oluet juotua. Nuori runoilija jää meidän kanssa ryyppäämään. Hän ei tiedä mihin on ryhtynyt. ADHD liittyy meidän seuraan.

”Vittu, jätkät” ADHD sanoo istuessaan pöytään ”luulen, että Dandy on homo!” Spekuloimme asialla, mutta todisteet ovat ristiriitaiset. Juttelemme nuoren runoilijan kanssa politiikasta. Hän työskentelee vasemmistolaisessa puolueessa, mutta pitää työtä paskana. Emme tuomitse. Hänenkin mielestään Kreikan nykyinen vasemmistolainen hallitus tekee ihan samaa kuin edeltävä oikeistolainen hallituskin.

Ihan illan lopuksi otamme pussikaljat ja menemme Exarghion aukiolle hengailemaan anarkistien ja pakolaisten kanssa. Meillä on hauskaa. Filmini katkeaa.


Nosotros: Vallattu talo Exarghiossa.

V


Nyt täytyy skarpata! Meidät on kutsuttu Ateenan Suomi-instituuttiin vierailulle. Otan yllättäen lämpimän suihkun… Mitähän vittua? Kreikassa käyttövesi lämmitetään katolla olevassa säiliössä joka saa virtansa aurinkopaneelista. Yksi yleinen säiliövalmistaja on Rivo. Paikalliset vessanpöntöt on suunniteltu omituisesti. Kulhon takaosassa on vino luiska joka takaa, että paskalla käydessä pönttöön jää rantu. ”Kreikkalaisilla täytyy olla persereikä erikoisessa paikassa” totean Päihdehuoltajalle.

Meitä kohdellaan hyvin ystävällisesti Suomi-intituutissa. Saamme vierailun aikana Päihdehuoltajan tilaustyörunoon ammatillisen käännöksen ja otamme runosta 100 kopiota. Lahjoitan kääntäjälle yhden kappaleen omaa Vallankumous-kokoelmaani. Me saamme myös kirjallisuutta lahjaksi. Kaunis suomalainen assistentti tarjoilee meille mehua ja Päihdehuoltajalle kahvin. Olemme erittäin otettuja heidän vieraanvaraisuudestaan.

Edellisenä iltana taskuuni on ilmestynyt postikortteja. Etsimme postitoimiston, sillä Kreikassa saa postimerkkejä ainoastaan postista. Joudun ottamaan postissa jonotuslapun. Päihdehuoltaja aloittelee sillä välin terassilla. Olemme turistirysässä joten yksien oluiden jälkeen livistämme muualle.

Ateenan parlamenttitalon edessä Päihdehuoltaja saa Zeuksen salamasta. Hän keksii, että jaamme runoa ihmisille siinä. Jumalauta, mikä jätkä! Papereita menee kiitettävä määrä minuuteissa. Osa papereista nousee pukumiesten mukana parlamenttitaloon.

Otamme kadunvarsiravintolassa oluet ja souvlakit. Kadunvarsiravintolaa pitävä pariskunta saa meiltä runon. He kehuvat kämmenselkäni tatuointia, joka esittää punamustaa tähteä ja pystyyn nostettua nyrkkiä. Päihdehuoltajan runokin saa kiitosta. Hotellilla vetäisemme turlupsut ja sitten suuntaamme matkamme varsinaiseen työsuoritukseen Art Athina messuille. Käymme heittämässä läpyskät paikallisessa radiossa.

Osastomme saa VIP-vierailta hyvin huomiota. Joukkoomme on liittynyt, Vitlök, performanssitaiteilija. Hänellä on apunaan kaksi muuta naista. He äkseeraavat aerobisissa asennoissa nenät toisten haarovälissä. Provokatiivista.

Lausumme Päihdehuoltajan kanssa vuorotellen runoja. Jossain kohtaa minun lausuessani Vitlökiltä pettää pokka. Kaikilla naisilla on menkat ja hän on saanut verta nenänsä päähän. Jumalauta, miten siistiä! Oikeaa menkkaverta runouden rekvisiittana! Arvostan.

Messut menevät kiinni. Ajamme keskustaan ja vedämme perseet. Filmini katkeaa.


VI


Päihdehuoltaja häviää aikaisin aamulla. Hänellä on kotona hommia. Näkemiin ystävä, tapaamme jahka itsekin palaan kotiin!

Päivä menee messuilla. Kuulen, että Vitlökin avustajat ovat kieltäytyneet esiintymästä enää. Heidät oli peloteltu pois. Paikalliseen kulttuuriin ei provokatiivinen feminismi oikein istu. Yleisöstä oli kuulunut edellisen illan aikana huorittelua ja muuta ikävää. Vihaan VIP:ejä!

Olen yllättävän kiltisti. Juon vain pari pulloa viiniä. Huilisti piirtää minusta potretin. Se on aika vitun hieno. Aion antaa sen isälleni. Vitlök tulee ja vetää lyhyen performanssin yksin. Sekin toimii, mutta ei ihan ei ole ihan niin provosoiva.

Viemme Vitlökin ADHD:n kanssa baariin. Vitlök on pahoillaan, sillä hän tuntee vastuuta avustajistaan. Hänellä on ollut muutenkin hankaaluuksia heidän kanssaan. Avustajilla on jokin henkilökohtainen suhde. Ehkä epäonnistunut rakkaussuhde. Keksimme yhdessä raporttini otsikoksi Call it Grease. Reissu on ollut aika rasvainen.

Vedämme perseet, hukkaan puhelimeni Ateenan yöhön. Joudun luottamaan kuvareportaasissa Päihdehuoltajan kuviin. Filmini katkeaa.

Tunnelmakuva taksista.

VII


Herään hotellilta. Koitan ottaa taksin messuille, mutta Putin on Ateenassa ja keskustan läpi ei pääse kuin junalla. Haista vittu, Putin!

Messuan päivän. Pysyn jotenkin kasassa oluen voimin. Sammun vain kerran. Vetelen runoja Huilistin säestäessä minua.

Lähden aikaisin, sillä minulla on lento aamuyöstä ja lisäksi puheeni alkaa sammaltaa. Paitsi, ettei lentoa ole. Olemme sotkeneet päivämäärät ja lentoni lähteekin vasta seuraavana päivänä. Koska hotellini on maksettu vain tämän yön yli, päätän seuraavana aamuna mennä Palomiehen luokse. Sammun kesken jalkapallo-ottelun, enkä tiedä kuka voitti mestaruuden.

VIII


Kirjoitan raportin Palomiehen vuodesohvalla. Liioittelen joissakin kohdin. Jotain en kehtaa kirjoittaa. Sellaista tämä on.

Yhteenveto


Kreikka on toimiva maa. Se sai reissuni aikana 10 miljardia lisää lainaa. Infraa on jonkin verran. Kaikkialla rakennetaan uutta ja kaikkialla on keskeneräistä pysähtyneisyyttä. Ihmiset tekevät hartiavoimin töitä. Vaikka työttömyysprosentti onkin likellä kolmeakymmentä, töitä on silti paljon. Joissain paikoissa hämmentävän paljon. Kaupungilla vaeltaessani olen nähnyt kaupungin duunareita nojailemassa lapioihin katsellen, kun yksi kaivaa. Niin kuuluukin olla.

Kreikan kansaa on turha syyttää Kreikan tilanteesta. Kreikka on pankkien talouspoliittinen testausareena. Täällä on kokeiltu sitä, miten pitkälle veren imemisen voi viedä, miten pitkälle voi ihmisiä rutistaa, ilman että kukaan valtaapitävä viheltää pelin poikki.

Jotkut toivovat täälläkin, että maan pitäisi antaa romahtaa, jotta se voitaisiin rakentaa uudelleen. Monet ajattelevat, ettei tilanteelle voi mitään, että riisto on välttämätöntä. Kolmannet haluavat pelastaa maailman ja he mellakoivat kaduilla. Ja heistä media rakentaa meille mielikuvaa. Paheksuvaa, alentavaa mielikuvaa laiskoista, järjestelmää hyväksikäyttävistä ihmisistä. Niistä joita ei ole. Ja ne jotka todella ovat, saavat mellestää rauhassa, median sulkiessa heiltä silmät.

Tämä viikko on opettanut minulle paljon. Muun muassa sen, että kreikkalaiset ovat aivan samanlaisia kuin me. Ja me olemme pian aivan samanlaisia kuin he.

Asiapitoinen graffitti.