torstai 12. toukokuuta 2016

Leipäjono

Helsingin Kalliossa ja Harjussa asuville ihmisille katukuvaan kuuluu leipäjono. Leipäjonoa on vuosien saatossa kiinteistöbisneksen nimissä koitettu siirtää pois katukuvasta, mutta jumalat ovat toistaiseksi olleet köyhien puolella... Tavallaan.

Minä paheksun leipäjonoja. En köyhien takia. En senkään takia kuka ihmisille ruokaa jakaa. Enkä senkään takia, että joku yleensä jakaa köyhille ruokaa. Minä paheksun leipäjonoja siksi, että se on oikeistolainen teko. Syyllinen ei missään nimessä ole ruoan jakelijat; he ovat saman oikeistolaisen politiikan uhreja kuin nekin joille he ruokaa jakavat. Ruoan jakeleminen on Suomessa pakon sanelemaa oikeistolaisuutta.

Nyt on suunnitteilla laki, joka pakottaisi kaupat antamaan hävikkiruoan hyväntekeväisyyteen. Ja kauppiaat vastustavat. Tämä tietenkin johtuu siitä, että ilmaiseksi pois annettu ruoka ei tuota rahaa. Suomalaiset kauppaketjut ovat kumminkin osittain itse syyllisiä tilanteeseen johon ovat ajautumassa.

Vuosikausia jatkunut rahankätkentä päivittäistavaraketjujen finanssikoneistoon on johtanut pisteeseen, jossa ruokaa on pakko jakaa jotta selviytyy vielä seuraavallekin vuosineljännekselle. Mitä pienemmälle ryhmälle raha kerääntyy, sitä kalliimaksi käyvät sillä saatavat tuotteet ja kumminkin tuotteiden määrä ylittää kysynnän. Ruokaa on pakko jakaa, sillä muuten ruoka haetaan väkisin. Hakijoita on jo niin monta, ettei sitä joukkoa voitaisi hillitä kuin mellakkapoliisin asein. Asein joille ei olisi kysyntää, jos oikeistolainen politiikka ei siihen pakottaisi.

Epäreilu yhteiskuntajako pakottaa pakottamaan. Nykyinen malli ei lopulta ole hyväksi kenellekään, sillä jossain vaiheessa nämä pakkokeinot eivät enää riitä aina vain laajenevan yhteiskunnallisen repeämisen paikkaamiseen.

Ei olla enää kaukana siitä, kun leipäjonosta haetuista leivistä improvisoidaan ase huonoja johtajia vastaan.