perjantai 3. kesäkuuta 2016

Jumala ei ole mielikuvitusolento

Juu, en ole rävähtänyt uskoon. Olen edelleen yhtä apateisti kuin ennenkin. Apateismi on hauskalla tavalla tietynlaisen körttiläisyyden muoto, sillä jos apateisti toteaa, ettei Jumalan olemassa ololla ole ihmisen kannalta merkitystä, niin on myöskin yhdentekevää hallitseeko Jumala myös ihmisen tahtoa.

Palataanpa kumminkin otsikkoon. Usein, kun käännän satunnaisesti kohtaamani tunnustautuneen ateisti kanssa lappua, voiko Jumalan olemassaolemattomuuden kategorisesti todistaa, vastaan tulee vertaus Joulupukista, hammaskeijusta, tai yleisesti mielikuvitusolennosta. Vertaus on ongelmallinen...

Ongelma Jumalan olemassa olon todistelussa on siinä, että Jumala käsitteenä ei ole osa universumia, vaan sen ulkopuolinen mittaamaton tietoinen tekijä. Joulupukki, hammaskeiju ja Jeesus sen sijaan ovat universumin sisäisiä ainakin teoreettisesti mitattavissa olevia tekijöitä. Tosin Jeesus poikkeaa muista listatuista siinä, että hänen maagisuutensa perustuu universumin ulkopuoliseen mittaamattomaan tekijään.

Juuri tästä syystä minä olen apateisti. Ei ole oikeastaan mielekästä keskustella siitä, onko Jumala olemassa, vai ei. Jumalan olemassa olo on mahdollista aina, sillä aina on olemassa jotain mikä on havaintokykyjemme ulkopuolella. Ei ole siis mitään syytä tehdä olettamuksia suuntaan tai toiseen. Paitsi siinä tapauksessa, jos satumme tekemään havainnon Jumalasta. Ja jotkuthan meistä vakuuttavat tehneensä havainnon Jumalasta, mutta toistaiseksi meidän on luotettava vain heidän todistajanlausuntoonsa, jota pidän epäluotettavana empiirisenä näyttönä.

Vanha vitsi kertoo, että ateistin kannattaa viimeistään kuolinvuoteellaan kääntyä uskoon, sillä siinä vaiheessa hän ei häviä mitään. Jos Jumalaa ei olekaan olemassa tappioita ei syntynyt. Apateistin tosin ei tarvitse kääntyä uskoon, sillä hänhän tavallaan uskoo jo. Ja on samaan aikaan uskomatta.