torstai 29. syyskuuta 2016

Me elämme Matrixissa

Huumorisivusto Sad and Useless väittää todistaneensa, että me asumme Matrixissa. Artikkelin tekijät ovat mahdollisesti vahingossa osuneet lähemmäksi totuutta kuin tarkoittivat.

Kuvissa usein esiintyy ihmisiä tismalleen, tai ainakin likimain samanlaisissa vaatteissa. Niitä katsellessa alkaa väkisinkin miettiä miten tämä on mahdollista. Yksi tapa lähteä pohtimaan tapahtunutta on syyttää bugia Matrix-tietokoneessa. Toinen tapa on lähteä pohtimaan bugia länsimaisessa järjestelmässä.

Länsimainen järjestelmä on matriisi joka esittelee meille näennäisen valinnanvapauden tarjoamaa yksilöllisyyttä. Voit valita kaupasta mitä tahansa ja kokea olevasi oma yksilösi. Paitsi ettet voi! Me valitsemme tismalleen samanlaisen tekstipaidan kuin 10 000 muutakin saman ylikansallisen vaateketjun liikkeissä.

Aasian maissa halpatyövoimalla tuotettu matriisi näyttäytyy meille onnellisena, sillä 10 000 sadasta miljoonasta on vielä riittävän pieni lukema, ettei yksilöllisyyden harha pääse murtumaan. Jos juhliin osuu kohdalle kaksi naista sama puku päällä pidämme sitä lähinnä humoristisena tilanteena, sillä sitä ei kuitenkaan tapahdu niin usein, että huomaisimme ongelmaa.

Yhteiskuntamme on hioutunut tarkaksi ohjelmaksi, joka pyrkii toteuttamaan mahdollisimman vähillä resursseilla mahdollisimman keskiluokkaisen maailman. Todellisuudessa me katoamme vaatteisiimme ja meistä tulee virtuaalitodellisuuden taustakuvaa. Syntyy ristiriita mielikuvan ja todellisuuden välille.

Ei mikään ihme, että järjestelmä koittaa korjata ihmisten pahaa oloa mielialalääkkeiden uudella keskinkertaisuuden matriisilla.