perjantai 16. syyskuuta 2016

Suvaitsevaisuus osa: ties mones rautalanka

Yksi yhteiskuntamme keskustelua vaivaava ongelma on se, että olemme rakentaneet suvaitsevaisuuden käsitteestä pronominin. Olemme rajanneet tiettyjen periaatteiden kannattajat yhden lapun alle. Suvaitsevaisuus on kumminkin täysin vapaavalintaista. Ihminen voi suvaita tonnin paskaa pihamaallaan.

Kun käsittelemme rasismia, meidän pitää käsitellä sitä niin, että on ideologioita joissa yskilöllä ei ole väliä, ja sitten on vastakkaista yksilön huomioivaa ideologiaa. Nekin ihmiset jotka kutsuvat itseään suvakeiksi tekevät lokeroinnin, ja siten itseasiassa rakentavat maailmaa jota pyrkivät vastustamaan.

Kun katselemme oikeistolaista ideologiaa, niin esiin nousee sana työttömät. Työttömät ovat oikeistopoliitikoille kasvoton geneerinen ryhmä, jossa ei eroavaisuuksia ole. Se on täysin samanlaista mallintamista todellisuudesta kuin rasismikin.

Samoin tätä mallintamista edustaa ajattelu, jossa varakas ihminen on automaattisesti porvari. Ja edelleen voimme jatkaa, että jokainen kohtuullisesti tienaava työssä käyvä on automaattisesti keskiluokkaa.

Ainakin kaupunkiympäristössä on jokseenkin helppoa havaita ihmisten kanssa keskustellessa, että kaikki nämä yksinkertaistavat linjat ovat kumottavissa satunnaista yksilöä tarkasteltaessa. Jokaisella meistä on monta ominaisuutta, ja yhden tietyn ominaisuuden laittaminen automaattiseksi leimaajaksi jostakin on selkeästi päättelyvirhe.

Tästä johdan omaan ideologiaani: Minä suvaitsen tekoja jotka ärsyttävät minua, mutta eivät ole minulle, tai kenellekään muulle vahingollisia. Jos baarissa on äänekäs seurue pelaamassa lautapeliä, eivät he estä minua kumminkaan olemasta oma itseni. Se on suvaitsevaisuutta.

Se, että minulla on ideologia, jonka mukaan toista ihmistä ei saa vahingoittaa, ei tee minusta suvaitsevaista. Se tekee minusta humanistin. Ja se joka kutsuu humanistia hyvässä, tai pahassa tarkoituksessa suvaitsevaiseksi, sortuu samaan ajatteluun kuin rasistikin.