sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Miksi "trickle down" ei toimi

Kapitalistiseen retoriikkaan kuuluu ns. trickle down -efekti. Kuten tiedämme, sen ideana on että vapaassa markkinataloudessa rahaa valuu ylhäältä alaspäin (rikkailta köyhille) ostettujen palveluiden muodossa. Periaate voi kuulostaa toimivalta, mutta on lähinnä opportunistin märkä uni.

Trickle down -teorian suurin kompastuskivi on erittäin yksiselitteinen: jotta alemman tulotason ihmiset voisivat panostaa omaan hyvinvointiinsa täytyisi siihen irrottaa pääomaa. Aivan samoin kuin yrityksen täytyy irrottaa toimintansa kehittämiseen pääomaa. Trickle down ei tätä mahdollista, sillä palveluita ostava taho kilpailuttaa palveluntarjoajat ja ottaa halvimman vaihtoehdon. Näin ollen irrotettavaa pääomaa ei alemmille tulotasoryhmille kerry.

Trickle down -teorian kannattajien märkä uni on parantaa maailmaa tekemättä mitään. Oletetaan, että jos työtä on niin työtä tehdään. Unohdetaan, että työntekijä täytyy opastaa työtehtävään, tällä täytyy olla pääomaa työmatkoihin ja asumiseen ennen kuin työ alkaa tuottaa työntekijälle voittoa. Yleisesti ottaen työnantajat ovat melko haluttomia vastaamaan tällaisiin ongelmiin. Taloudellisesti katsottuna työn koneellistaminen on lisäksi ihan järkevä asia. Ja oikeastaan humaanistikin. Fyysinen työ tappaa tehokkaasti.

Trickle down -teoria saattaisi olla toimiva malli erittäin alkukantaisessa yhteisössä, jossa ei juurikaan olisi teknologiaa. Jos alkeellisessa agraariyhteisössäkin mallin toimivuus alkaa murentua. Mitä monimutkaisempia laitteita kykenemme rakentamaan, sitä suurempi riski epätasa-arvon syntymiselle on olemassa. Monimutkaiset laitteet vaativat enemmän pääomaa alkuinvestointiin ja sitä harvemmalla siihen on varaa yksinään.

Keskeistä koko asiassa on se, kuuluuko tuotantokoneet kenelle, miksi ja millä ehdoilla. Ihan yksinkertaista vastausta tähän ei kannata heittää, sillä se mitä todennäköisemmin johtaa vähintäänkin rakenteelliseen sortoon.