sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Isoveli ei valvo sinua, sinun pitäisi valvoa isoveljeä

Siitäkin huolimatta, että teknologinen valvonta ei ehkä ole tämän päivän kuumin aihe, kirjoitan siitä nyt.

Aina aika-ajoin näen kahviloissa, tai jonkun työpisteellä läppärin, jonka näytön yläreunaan sijoitettu kamera on teipattu sokeaksi. Tällaisen tietokoneen omistaa usein internetiä liikaa selannut itsetietoinen luumutasku, tai tietokoneita runsaasti harrastava ihminen. Hän on ymmärtänyt teknologiset mahdollisuudet, mutta ei näiden mahdollisuuksien merkitystä. Se, että ketä tahansa voidaan tekisestä näkökulmasta nähtynä valvoa, ei tarkoita sitä että juuri sinua valvotaan.

Slavoj Žižek aikanaan mielestä jokseenkin nerokkaasti totesi, että hän ei välitä, jos häntä valvotaan. Ja jos valvotaan niin hyvä, sillä on mahdollista, että valvontaa suorittava henkilö oppii jotain. Edward  Snowden puolestaan on todennut, että suurten massojen kyttäämisestä ei ole mitään hyötyä turvallisuuden kannalta. NSA ei ole tutkitustikaan pystynyt kertaakaan estämään yhtään terroristi-iskua omalla maallaan Yhdysvaltojen kansalaisiin kohdistuneesta valvonnasta huolimatta. Snowdenin mukaan se johtuu siitä, että kaikkien valvomisesta ei voi oppia mitään. Päätelmä on melko validi.

Kun kerää tarpeeksi suuren määrän dataa, alkaa kaikki data näyttämään samalta. Ihmiset puhuvat puhelimessa sellaisia asioita jotka usein liitetään terroristien toimintaan, mutta se ei tee heistä terroristeja. Pikemminkin päin vastoin terroristit pyrkivät välttämään puhumasta sellaisia asioita joilla heidät voitaisiin etukäteen liittää terroristiseen tekoon. Valtaosa nykyaikaisella teknologialla ihmisistä saatava tieto on siis täysin hyödytöntä ja sitä seulomaan tarvittaisiin niin paljon henkilöstöä, ettei se mitenkään ole taloudellisesti edes kannattavaa. Peltipoliisien lisääminen, lisää valvontatyötä tekevän henkilöstön määrää jne.

Teknologia on niin pitkällä, että jos sinua halutaan valvoa, et pysty sitä estämään mitenkään. Pienellä taloudellisella panostuksella sinua voidaan valvoa vaikka et omistaisi ainuttakaan multimedialaitetta. Tarvittavan laitteiston pystyy ostamaan kuka tahansa. Kysymys ei ole enää siitä voitko sinä estää itseesi kohdistuvan valvonnan, sillä et voi. Kysymys on siitä, onko sinussa niin paljon potentiaalista aihetta, että sinua kannattaa valvoa.

Lähtökohtaisesti jokainen meistä voi joutua jonkun perverssin kyttäyksen kohteeksi, mutta sekin on melko harvinaista ja tällaiset ilmiöt yleensä muutenkin manifestoivat myös helpommin havaittaviin toimiin. Ongelma onkin pikemminkin elitistinen. Vaikutusvaltaisia ihmisiä pitäisi kaikkein eniten huolestuttaa heihin kohdistuva valvonta. Poliittisten salaisuuksien pitäminen salaisina on yhä vaikeampaa. Jos hallitsevalla poliittisella eliitillä on riittävä motivaatio ylläpitää omaa valtaansa, voivat he tällä valvollanna helposti eliminoida opposition eliitin pois päiväjärjestyksestä.

1984 on ns. tavallisen kansalaisen osalta jo toteutunut lähes maksimiinsa mitä se realistisesti voi olla. Tavallista ihmistä ei tulla koskaan yksilöllisesti moralisoimaan teoistaan sillä se ei ole taloudellisesti järkevää. Sen sijaan valvonta voi pysäyttää poliittisia muutosliikkeitä. Ainoa tapa miten sen voi estää on valvoa poliittista eliittiä itse kansalaisen asemasta. Teknologia meillä siihen jo riittää.