tiistai 27. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Vuosi 2016 on saanut sosiaalisessa mediassa maineen sekä poliittisen sekasorron, että ikonisia julkisuuden henkilöitä niittäneenä vuotena.

Tämä saattaa olla vain henkilökohtainen harhani, mutta jotenkin minulla on sellainen aavistus, että pop-kulttuurin ikoniset pioneerit yksinkertaisesti ovat tulleet siihen ikään, että lautturilla on ollut paljon nimmareita kerättävänään. Ja koska pop-kulttuurin ikonisia pioneereja on vielä muutama jäljelläkin, saattaa olla, että ensi vuodesta ei tule paljoa kauniimpi.

Sosiaalinen media sen sijaan on jo turhautuneena vaatinut, että vuosi 2016 loppuisi. (Taidankin alkaa jatkossa kutsua sosiaalista mediaa yksittäisen ajatuksen oliona muuten.) Vaatimus sisältää yhtäaikaa sekä toiveikkuutta ja nostalgiaa. Ilmeisesti pop-ikonien massakuolema on saanut ihmiset kokemaan, että heille tuttu aikakausi on tulossa jonkinlaiseen päätökseen. Todellisuudessa tuo aikakausi on laveeraantunut muiden aikakausien huuhtomana jo sen ensihetkistä lähtien.

Ajatusta aikakauden päättymisestä ruokkii myös maailman poliittinen tilanne. Populistinen äärioikeisto onkin selkeästi nostanut päätään. Pelätään, että vuosisadan takaiset tapahtumat saavat toisinnon. En tykkää tehdä ennusteita, mutta esitän arvauksen, että tätä toisintoa ei tule. Jo pelkästään se, että sosiaalinen media on tajunnut poliittisen tilanteen vaarallisuuden kertoo siitä, että mitä tuleman pitää ei tule olemaan toisinto.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että voimme kaikki nyt huokaista helpotuksesta ja jatkaa kissavideoiden parissa onnellisina elämämme loppuun saakka. Slavoj Žižekiä mukaillen sen sijaan näkisin, että kaikki tämä saattaa tarkoittaa uutta heräämistä. Voi olla, että jokainen meistä ymmärtää tulevaisuuden olevan juuri niissä käsissä, jotka tämän lauseen päätteeksi sulkevat tämän välilehden...