maanantai 6. helmikuuta 2017

Äänestyskäyttäytymisestä

Tiedän. Olen hiukan etuajassa kirjoitukseni kanssa, mutta ehkä ajatukselle on hyvä jättää hetki aikaa muhia.

Kovin usein törmää ajatukseen äänestämisestä, että äänesti miten tahansa niin mikään ei kumminkaan muutu. Tai, että vaikka äänestäisi muutosta, niin poliitikot korruptoituvat ja mikään ei silti muutu. Ja empiirisestihän tämä näyttäisikin olevan juuri niin. Siinä on vain yksi virhe.

Me ihmiset olemme kovin herkkiä ulkoistamaan vastuun omista teoistamme ulkopuolisille. Kun politiikka ei tuota haluamiamme tuloksia, syytämme poliitikkoja ja demokraattista järjestelmää. Unohdamme, että muutoksen täytyy alkaa ensin meistä itsestämme.

Keskimääräinen äänestäjä ei oikeastaan koskaan ole äänestänyt muutoksen puolesta. Keskimääräinen äänestäjä joka sanoo haluavansa muutosta itseasiassa haikailee aikaan joka oli eilen. Tämän takia hän kuuntelee mielellään poliitikkoja jotka tavalla tai toisella pyrkivät nostalgisesti kertomaan hyvinvointivaltiosta, tai talvisodan hengestä.

Meille jokaiselle on helppo myydä juuri se menneisyyden kultainen muisto joka meille on tärkeä. Meille on huomattavasti vaikeampaa myydä sitä, että jokainen todellinen muutos vaatii jostakin menneestä, tai nykyisestä luopumista.

Äänestäminen on oikeastaan aika kivulias prosessi: Ensin täytyy kohdata se todellisuus, ettet oikeastaan tiedä ehdokkaista juuri mitään, vaikka perehtyisitkin heihin ja heidän poliittisiin agendoihinsa. Toiseksi sinun on hyväksyttävä se, että ainoa ehdokas joka voi täysin ajaa sinun kanssasi samoja asioita olet vain sinä itse. Ja kolmanneksi sinun täytyy niellä se, että sinun ajamiesi asioiden merkitys on tasan yhtä suuri yhteiskunnalle, kuin sinä itsekin; pieni.

Demokratiassa kansa saa sellaiset johtajat kuin ansaitsevatkin. Sen takia meidän täytyy keskustella myös toistemme kanssa politiikasta. Silloinkin kun olemme eri mieltä. Muutoksen täytyy lähteä meistä itsestämme.