torstai 9. maaliskuuta 2017

Epätoivoiset protestit

En aio ottaa kantaa eilen Rautatientorilla tapahtuneeseen itsemurhayritykseen mitenkään, sillä en tiedä tapahtumien kulkua. En aio ottaa kantaa siihenkään miten jotkut humanismista ja etiikasta täysin irronneet ihmiset tekivät tästä itselleen runkkumateriaalia. Sen sijaan kirjoitan tästä mieleeni johtuneena johtajuudesta ja yhteiskunnallisen epätoivon lisääntymisestä.

Aika harvoin kansallisvaltioissa voidaan toteuttaa kansaan kohdistuvia leikkauksia siten, että yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat eivät siitä kärsi. Ja joskus tämä kärsimys johtaa epätoivoon. Ja joskus epätoivo johtaa epätoivoisiin tekoihin.

En tykkää tehdä ennustuksia, mutta olen pidemmän aikaa ajatellut, että maamme politiikka johtaa vielä epätoivoisiin tekoihin joiden kohteena on suoraan tai välillisesti hallitus. Jos näin tapahtuu, niin ennustan poliittisten johtajiemme olevan niin selkärangatonta porukkaa, että he vetäytyvät kotilon lailla syvemmälle kuoreensa.

Meidän johtajiemme heikkous on juuri siinä näennäisessä vahvuudessa jota he kantavat. Heidän heikkoutensa on siinä, että he sulkevat kärsimykseltä silmänsä. Sen sijaan, että he murtaisivat nälkäisille leipää, he menevät työhuoneisiinsa piiloon suunnittelemaan nälkäisille töitä, missä sinänsä ei ole mitään väärää, mutta nälkäisen on ensin syötävä ja sitten hän vasta kykenee työhön.

Kansallisvaltion luonne on sellainen, että aina sen toimivuus on revitty onnettomien ihmisten selkänahasta. Sen ymmärtävä ihminen voi myös nousta vahvaksi johtajaksi, sillä vain hän voi myös kunnioittaa näitä ihmisiä, jotka hyvinvointimme eteen vasten tahtoaan kärsivät.

Jos, -ja tahdonpa sanoa kun, -hallituksemme politiikasta seuraa epätoivoisia tekoja, vain ne johtajat jotka ymmärtävät näitä tekijöitä sen verran, että ymmärtävät olla pahoillaan muustakin kuin itse epätoivoisen teon seurauksista ovat hyviä johtajia. Ymmärtämättömien johtajien kohtalona on päätyä pitämään palatsinsa parvekkeelle puhetta jota kukaan ei enää halua kuunnella. Ja lopulta sellaista kansaa voi hallita enää pelkällä pelolla.

–Mitä jos kansa lakkaa luottamasta pääministeriin?
–Jos, jos ja jos! Mitä jos kansa ei saakkaan pääministeriltä enää leipää?