tiistai 2. toukokuuta 2017

Suomalainen kesä

No niin, myönnetään. Helppohan se minun on vihellellä, kun olen etelän lämmössä. Mutta!

Viime viikolla Facebookin uutisvirtani koostui Suomen osalta lähinnä työttömien kyykyttämisestä ja siitä tosiasiasta, että Suomessa sataa toisinaan räntää. Ihan jopa maaliskuussa. Viimeksi kun itse tarkistin kalenteriani, niin "kyllä! maaliskuu kuuluu tosiaan talvikuukausiin!"

Suomalaisten kesän käsite on jotenkin irrationaalinen. Menet ihan mihin tahansa päin maailmaa, niin siellä kesä alkaa vuoden valoisimmasta päivästä joka sijoittuu tosiaan sinne kesäkuun puoleen väliin. Kesäkuun nimi tulee siitä, että sen kuun aikana kesä alkaa.

Suomalaisten mielestä kesä alkaa sillä sekunnilla, kun lumet sulavat pois maasta. Jos luonto tekee sen virheen, että erehtyy pudottamaan vettä missään muussa olomuodossa kuin täysin sulana lämpinämä vetenä ennen heinäkuuta, kokee suomalainen tulleensa henkilökohtaisesti loukatuksi. Edes oman äidin hautajaisissa ei näe niin surullista naamaa kuin silloin, kun suomalainen joutuu palaamaan takaisin eteiseen vaihtaakseen ylleen viikon tauon jälkeen lämpimämmän takin.

Minun on kait turha kertoa, että täällä välimeren rannalla näin ihmisiä kulkemassa toppatakeissa vielä viime viikollakin. Sitä kutsutaan täällä illaksi keväällä.