perjantai 13. lokakuuta 2017

Aleksis Kivi -kortti

Jos saisin euron joka kerta, kun joku tulee kertomaan minulle, että Aleksis Kivikin aikanaan näki nälkää ja oli huippu hyvä taiteilija, minun ei tarvitsisi hakea apurahoja lainkaan. Nyt viimeisimpänä lausunnon suoritti histoirioitsija Teemu Keskisarja. Teemu tunnetaan Ylellä esitetystä melko mainiosta dokumenttisarjasta, jossa käsitellään Suomen historian häpeällisiä tapahtumia.

Siksi onkin aivan käsittämätöntä, että Teemu rupattelee juttuja sorron oikeutuksesta. On ihan uskomatonta miten sitkeässä joidenkin henkilöiden päässä on myyttinen taiteilija! Aleksis Kivi teki taidetta nälästä ja kärsimyksestä huolimatta, ei niiden aiheuttamana.

Tänä päivänä on hyvin vaarallista huudella meille taiteilijoille, että miten etuoikeutettu joukko me olemme, kun saamme tehdä taidetta. Vuokranantajaani ei ainakaan naurata, kun minulla on vuokra maksamatta, koska minua rangaistaan työstäni ja jokainen pennonen jonka tienaan otetaan toisesta päästä pois.

Mistä minun siis kuuluisi olla kiitollinen? Siitäkö, kun olen tälläkin hetkellä kymmenettä viikkoa selvitellyt Kelaan viimeisen kahden vuoden tuloja ja jokaista sinä aikana tekemääni työtä ilman mitään toivoa, että tulevaisuudessakaan saan mitään tukea ajoilta jolloin työni ei minua kannata. Ja jos jonkun tekee mieli sanoa, että "mene sitten oikeisiin töihin", voin kertoa että on kyllä vittu haettu ja aina ajoittain mentykin!

Kaikesta tästä huolimatta olen onnistunut kirjoittamaan 4 runokokoelmaa, koostamaan kattavaa kuvaa suomalaisesta lavarunoudesta videodokumenteiksi, tuottamaan runotapahtumia, keikkailemaan itse ja nytkin työstämään kahta kokoelmaa.

Kaikesta tästä taloudellinen hyötyni on ollut n. 5000 euroa viimeisen 4 vuoden aikana. Ja sekin näyttää tänä syksynä byrokratian tähden hupenevan miinuksen puolelle. Niin, Teemu, voisitko vittu kertoa mistä minun pitäisi olla kiitollinen?