lauantai 4. elokuuta 2018

Työharjoittelu on kuin immuunisairaus

Yleinen kaunopuheinen käsitys Yhdysvaltojen sisällissodasta kertoo tarinaa, jossa ihmisoikeuksien nimissä käytiin taistelua orjuuden lopettamiseksi. Totuus on kumminkin hiukan monimutkaisempi. Yksi merkittävä syy motivaatiolle lopettaa orjuus oli havainto, että orjuuden havaittiin olevan huono tapa tuottaa pääomaa. Palkkaamalla ihmisiä saatiin paremmin motivoituneita ja paremmin työhön soveltuvia tekijöitä. Se kasvatti ammattitaitoa ja tuotti parempaa tulosta. Tätä havaintoa voi jollakin tavalla pitää uusliberalismin lähtölaukauksena.

Uusliberalismin heikko kohta on kumminkin siinä, että kun taidokkaita ihmisiä on jollakin tietyllä alalla tarjolla enemmän kuin kyseistä taitoa tarvitsevia työpaikkoja, niin nämä ihmiset joutuvat hakeutumaan jollekin toiselle, mitä todennäköisemmin vähemmän taitoa vaativammalle, alalle. Vähän taitoa vaativasta työstä halutaan maksaa vähemmän, koska periaatteessa kuka tahansa voi tehdä sitä. Tai niin me ajattelemme, mutta moni "helpoksi" yleisesti määritelty työ on itseasiassa haastavampaa kuin kuvittelemme.

Harhakuva siitä, että on olemassa töitä joita kuka tahansa pystyy tekemään hyvin johtaa ajatteluun, että sen tekijälle ei oikeastaan kannata maksaa mitään. Uusliberaalissa yhteiskunnassamme tämän ajattelun toteuttamiseksi on muodostettu ns. työkokeilut ja työharjoittelut. Työnantajat ajattelevat voittavansa näitä hyväksikäyttämällä rahallisesti, koska heidän ei tarvitse maksaa jostakin helpoksi määritellystä työstä sen tekijälle. Oikeasti työnantaja maksaa tästä työstä kalliisti.

Työnantaja joka hukkaa mahdollisuuden käyttää työntekijän täyden potentiaalin, hukkaa mahdollisuuden kehittää yhtiötään. Kun työnantajalla on riittävästi lihaa ympärillään, ei ole niin justiinsa käytetäänkö kaikkia resursseja optimaalisesti. Pääasia on, että sillä ei tarvitse vaivata päätään.

Yhtiön kehityksen lisäksi tässä kuviossa on paljon kalliimpi hinta. Samalla kun yhtiö jättää kehitysmahdollisuuden omalta osaltaan pois, se hidastaa myös yhteiskunnan kehittymistä. Kun kymmenet tuhannet ihmiset jäävät stagnaation tilaan, he eivät ole mukana kehittämässä yhteiskuntaa. Sen lisäksi työharjoittelukuvio maksaa jo pelkällä olemassaolollaan valtiolle rahaa, mutta ei oikeastaan tuota mitään. Ei edes yksilön kehitystä, kuten olemme saaneet havaita.

Työharjoittelu on kuin immuunisairaus. Se hyökkää omia hyviä soluja vastaan ja siten heikentää koko ruumiin kuntoa. Kun yhteiskunta nostaa miekan työtöntä vastaan, se nostaa miekan omalle kaulalleen...