keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Proletaari ja pakkotyöläinen

"Hei, jätkät vittu, tässä koitetaan rakentaa yhteiskuntaa" sanoi aikanaan eräs työnjohtajani, kun hänelle selvisi, että yhdelläkään hänen autossaan silloin istuvalla alaisellaan ei ollut luottotietoja. Jos hän ei olisi ollut auton kuljettaja, olisin tempaissut häntä avarilla takaraivoon ja sanonut, että "sinulle tämä voi olla yhteiskunta, mutta meille tämä on vankila".

Matka luottokansalaisesta anarkistiksi on hyvin lyhyt. Siihen ei tarvita kuin pieni rajapyykin siirto. Siihen ei tarvita muuta kuin tunne siitä, että ihminen joutuu itsensä toteuttamisen sijaan toteuttamaan pelkästään muiden tahtoa. Se on matka proletaarista pakkotyöläiseksi, orjaksi.

Jos sinulle ei satu olemaan tämä vielä selvä niin kerrottakoon, että pakkotyöläisen erottaa proletaarista seuraava: proletaarilla on ammattiylpeys, pakkotyöläisellä ei. Proletaarin moraalinen päätehtävä on tehdä työnsä hyvin. Pakkotyöläisen moraalinen päätehtävä on selviytyä. Pakkotyöläiselle työllä ei ole merkitystä, se on sivutoimi. Pakkotyöläinen ei voisi olla vähempää kiinnostunut siitä onko hänen rakentamansa talo turvallinen, vai ei. Pakkotyöläinen keskittyy aktiivisesti siihen, että hän pääsee asemastaan pois. Keinolla millä hyvänsä.

Me olemme siirtyneet yhteiskunnassamme työläisyhteisöstä pakkotyöyhteisöksi. Me olemme ilmeisesti päättäneet, että meidän on parhainta käyttää yhteiskuntamme resurssit mahdollisimman epätehokkaasti. Yhteiskunta joka on rakennettu pakkotyöllä sortuu herkästi. Surullisinta tässä tragediassa on se, että pakkotyöläisyhteiskunta ei murenna ainoastaan omia tuotteitaan, vaan se murentaa myös kaiken vapaan yhteiskunnan tekemät tuotteet.

Tällaisille ajoille tyypillistä on, että ylipappi messuaa voivansa tuoda pimentyneen auringon takaisin vaikka kaikki yleisössä tietävät, että ylipapilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa missä kuu vaeltaa. Kun katselee hallituksemme tapaa ottaa itselleen krediittejä asioista, joihin heillä ei ole ollut osaa eikä arpaa, alkaa väkisinkin miettiä, että kuka tähän touhuun enää uskoo ja miksi?

Ei ole kaukana se hetki, kun muurari ottaa tiiliskiven ja käyttää sen johonkin muuhun kuin talon rakentamiseen. Ja rehellisesti sanoen; se muurari on minun sankarini.