Spoiler-varoitus! Käsittelen tässä kirjoituksessa HBO:n Chernobyl-sarjan tapahtumia aina sen kolmanteen jaksoon saakka. Jos et ole nähnyt sarjaa siihen saakka, suosittelen sen katsomista.
HBO:n Chernobyl -sarja on kolmanteen jaksoon mennessä onnistunut tekemään minuun vaikutuksen. Se käsittelee Tšernobylin onnettomuutta ehkä ensimmäistä kertaa historiassa muustakin näkökulmasta, kuin pelkästään Neuvostoliiton epäonnistumisen kautta. Sarja nostaa esiin tapahtumakulusta yksilöitä ja erityisesti sellaisia yksilöitä joilla oli suuri merkitys onnettomuuden seurausten minimoimisessa.
On surullista miten osittain Neuvostoliiton tapa peitellä virheitään, sekä länsimaiden tapa peitellä Neuvostoliiton onnistumisia on johtanut tämän ihmiskunnan historian mahdollisesti uhkaavimman katastrofin estäneiden sankareiden unohdukseen. HBO:n sarja kunnioittaa kauniisti tapahtumien seurauksena itsensä tappanutta Valeri Legasovia, sekä hänen merkittävänä työtoverinaan ollutta Ulana Khomiakia (toim. huom. Ulana Khomiaki on fiktiivinen henkilö joka on kompositoitu useista todellisista ihmisistä jotka olivat osallisina Legasovin työssä). Heidän osuutensa katastrofin pahimman skenaarion estämiseen on täysin eittämätön.
Myöskin sulaneen reaktoriytimen alta veden poistaneet kolme palomiestä saavat kunniansa. Heistä toki on sittemmin Neuvostoliiton sorruttua liikkunut toinen toistaan dramaattisempia legendoja. Sarja pidättäytyy tarinoiden maltillisimpaan ja myöskin uskottavampaan päätyyn, mikä vastaa myöskin kohtuu tarkasti ainoita silminnäkijäkertomuksia tapahtumien kulusta tältä osalta.
Suurimmiksi sankareiksi sarjan kolmannessa jaksossa nostetaan sulaneen ytimen alle tunnelin käsin kaivaneet ukrainalaiset kaivosmiehet. He ovat tämän kirjoitukseni pääkohteena. Sarjassa heidät kuvataan miltei anarkistisina tyyppeinä joiden keskinäinen toveruus on murtumatonta. Jopa Neuvostoliiton keskushallinnon ylittävää toveruutta. Koska tunnen ammatillisista syistä jonkin verran Neuvostoliiton historiaa, pidän tätä kaivosmiesten kuvausta melko romantillisena, mutten täysin sulje sitä pois.
Vaikka suhtaudunkin hiukan skeptisesti HBO:n sarjan tapaan kuvata nämä kaivosmiehet ja heidän kykynsä tiedostaa henkeään uhanneen vaaran, niin annan silti sarjan tekijöille kiitoksen tästä kuvauksesta. HBO nimittäin tarjoaa tässä korvaavan paremman vaihtoehdon sille tutulle amerikkalaiselle sankarille: itsensä paremman tarkoituksen edessä uhraavalle sotilaalle.
Amerikkalaiset sarjat ovat pullollaan näihin kaivosmiehiin verrattavia hahmoja. Näiden hahmojen tehtävä on luoda ihannetta amerikkalaisen imperiumin kyseenalaistamattomasta mahdista ja siitä miten yksi itsensä uhraava henkilö voi pelastaa koko valtakunnan (ja sitä myöten ihmiskunnan). Todennäköisesti tämä itsensä uhraava henkilö sankaruudellaan tuottaa ympärilleen myöskin paljon tuhoa ja kuolemaa.
Chernobyl -sarjan kaivosmiehet ovat toista maata. He uhraavat oman terveytensä ja henkensä pelastaakseen puolien Eurooppalaisien elämät, eivätkä tee sitä kansallistunnosta, tai vielä pahempaa rakkaudesta. He tekevät sen, koska jos he eivät tekisi sitä 50 miljoonaa ihmistä kuolisi, näiden 50 miljoonan ihmisen jälkeläiset eivät koskaan näkisi elämää ja maailma kohtaisi ihmiskunnan tunnetun historian vaikeimman ekokatastrofin. – He tekevät sen koska se on heidän mielestään oikein.
Nämä miehet ovat yleistä amerikkalaista sankaruutta paljon parempi esimerkki sankaruudesta. He ovat todellisia altruisteja. Sillä ei ole oikeastaan merkitystä kuinka todellinen kuvaus tämä on näistä kaivosmiehistä. Merkityksellisempää on se, että kuvaus on ainakin omassa kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemuksessa ensimmäinen laatuaan. Ja se on parempi kuin aiemmat kuvaukset sankareista. Se on ihmislajin selviytymisen kannalta välttämätön.
Ja sitä myöten meidän pitäisi antaa kunnioitus kaikille niille 6000 (luku on kiistanalainen) ihmiselle jotka pelastivat Euroopan uhraten oman henkensä. Jos et vielä käsitä mitä he tekivät, niin muotoilen sen näin: Tallinna, Berliini, Varsova, Moskova ja Istanbul olisivat lukemattomien muiden kaupunkien lisäksi asumiskelvottomia.
Lopulta katastrofin estäneiden ihmisten lukumäärä liikkuu jossain 250 000 ja yli puolen miljoonan paikkeilla. Heidän sosiaalinen asemansa on Neuvostoliiton hajoamisen myötä heikentenyt, eikä heillä ole enää itä-Euroopan epävakaiden olosuhteiden takia taattua pääsyä terveydenhuoltoon. On miltei traagista nähdä miten nämä ihmiset pelastivat useita kansoja vain sen takia, että nämä kansat voivat heittää saamansa elämän vierasvihan laskiämpäriin.
Minun sankarini on sellainen ihminen joka on valmis uhraamaan itsensä muiden puolesta, eikä sellainen joka on valmis uhraamaan joukon muita pelastaakseen arvomaailmansa.
